torstai 18. toukokuuta 2017

KEKSEJÄ


Tein Kinuskikissan sivulta otetun ohjeen mukaan keksejä piiiitkästä aikaa. No mukava tarjota niitä sitten kamullekin kun tulee kylään ja tänään oli lapsilla nimipäivät, niin ainahan on hyvä syy leipoa.
Lisäsin ohjeesen vain hieman vaniljauutetta.

Taikina
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl vaniljauutetta
1 tl leivinjauhetta

Kolmannekseen:
1 rkl kaakaojauhetta

Vatkataan voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoitetaan muna joukkoon. Yhdistetään kuivat aineet ja lisätään osissa taikinan joukkoon. Lopuksi lisäsin vaniljauutteen.
Otin taikinasta kolmanneksen ja lisäsin siihen kaakaojauheen.
Laitoin jääkaappiin vajaaksi tunniksi ja kaulein sitten vaalean taikinan sopivan ohueksi leivinpaperin päällä. Sitten nostin sen kokonaan pellille, otin muotilla kuviot ja kaulein tumman taikinan pöydällä (reilusti jauhoja) ja otin siitä pienempiä kuvioita muotilla täyttämään vaaleat keksit. Lasta hyvä olla apuna.
Paistoin 195 asteessa noin 6 min. Pitää tarkkailla ettei tummu liikaa....
Hyviä olivat!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti