sunnuntai 14. toukokuuta 2017

ÄITIENPÄIVÄÄ!





Meillä tänään juhlii molemmat mummuset ja pappaset, sisko ja omat lapset. Niin kivaa!
Täytekakku on tehty vanhalla "lasitekniikalla" eli lasillinen munia, lasillinen sokeria ja puoli lasillista perunajauhoja. Tällä tavalla meillä on tehty peruskakkupohjat varmaan 25v. Hippasen lisäsin vielä leivinjauhettakin tällä kerralla. (ei pakollinen)
Lisäksi meillä on perinteisesti valkosipulikermaperunat, peurapullat ja salaattia. Ja vähän sitä sun tätä. Kaikki tänään laktoositonta ja gluteenitonta.

Pohja:
2x
(minun lasiin mahtui tällä kertaa 5 munaa)
Eli tein kaksi pellillistä ja jaoin ne osiin, että saan kolme pohjaa

Sitruunatäyte:
2 liivatelehteä
0,5 dl vettä
2 dl vispikermaa (vaahdota)
150 g sitruunarahkaa
noin 170 g lemon curd-tahnaa
pikkasen keltaista elintarvikeväriä

Mansikkatäyte:
250 g mansikoita (soseuta)
2 dl vispikermaa (vaahdota)
100 g appelsiinituorejuustoa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl vaniljakreemijauhetta



Kakkua kootessa kostutin pikkasen maidolla pohjia ja päälle ennen täytteen laittamista sivelin toiseen lemoncurdia ja toiseen siivutin muutaman mansikan siihen päälle. Koko komeuden päälle laitoin vaniljanmakuista kaulintamassaa, sivuihin hieman kreemiä ja kermavaahtoa.
Netistä tilasin kivan kakkukuvan ja se oli helppo lättästä vain massakuorrutteen päälle. Vähän kermavaahtoa ja mustalla sokerimassalla koristeita lisäksi, niin valmis.
(Ohjeessa oli että kakkukuva on hyvä laittaa kakun päälle tuntia ennen tarjoilua. Itse laitoin pari tuntia ennen ja jääkaappiin ilman kupua. Ei mennyt miksikään, vaan pysyi hyvin kuivana ja muodossaan. Voi olla että alla oleva kaulintamassa auttoi siinä. Jos olisi alla pelkkä kermavaahto voisi olla eri asia..)


Ihanaa sunnuntaita kaikille!



KIPPIS!!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti